Rhydon kehittyy Rhyperioriksi neljännessä sukupolvessa. Tämä kivi- ja maatyypin Pokemon pystyy oikeilla liikkeillä saavuttamaan aseman aivan kärjen tuntumassa sekä kivityyppien että maatyyppien joukossa. En kuitenkaan ole vakuuttunut Rhyperiorin kyvystä muuttaa peliä merkittävästi.
Ensimmäisenä huolena on se, että pääsarjan peleissä Rhydon voi kehittyä Rhyperioriksi ainoastaan vaihtokaupan kautta (pitämällä samalla Protector-nimistä esinettä). Kaverisysteemin myötä tällainen olisi täysin mahdollista toteuttaa myös Pokemon GO:ssa. Koska IVt muuttuvat vaihdossa, Rhydonit, joilla on korkeat IVt, osoittautuisivat hyödyttömiksi evoluutiota ajatellen. Kannattaa muistaa, että jo tälläkin hetkellä esimerkiksi Eeveen kehittäminen Espeoniksi tai Umbreoniksi vaatii aluksi kymmenen kilometrin kävelyn, mikä vastaa pääsarjan peleissä korkean ystävyyden (high frienship) saavuttamista. Pokemon GO:ssa siis kyllä kunnioitetaan ainakin joiltain osin pääsarjan pelien harvinaisempia kehitystapoja.
Toisena murheena on luonnollisesti, saako Rhyperior hyvät liikkeet. Jos se ei saa esimerkiksi nopeaa kivityypin liikettä, se ei pääse lähellekään Smack Down + Stone Edge Tyranitaren tasoa kivityypin hyökkääjänä. Vaikka Rhyperior saisikin heti alkuun hyvän liikesarjan, kovin montaa Rhyperioria ei silti välttämättä kannata hankkia heti. Tämä johtuu siitä, että Rhyperiorille annettiin neljännessä sukupolvessa signature move nimeltä Rock Wrecker. (Nykyään tosin myös pari muuta Pokemonia voivat oppia sen.) Siitä saattaa hyvinkin tulla aikanaan Rhyhornin Community Dayn erikoisliike. Koville kivityypeille ei ole käyttöä neljännen sukupolven legeraideissa ja kaikki legendaariset linnut ovat jo tehneet paluun lukuun ottamatta Moltresia, joka sekin tulee käytännössä varmasti palaamaan muutaman viikon päästä. Näin ollen kivityyppejä tarvitaan vain ajoittain alemman tason raideissa ja joskus harvoin saliotteluissa, kunnes viides sukupolvi aikanaan saapuu, joten odottamisesta ei kärsi. Ensimmäiselle Rhyperiorille lieneekin järkevintä hankkia aikanaan maatyypin liikesarja (mikäli mahdollista), koska se pääsee heti toimintaan neljännen sukupolven legejä vastaan.
Oletetaan sitten, että pelaaja on saanut käsiinsä Rhyperiorin, jolla on kaksi kivityypin liikettä. Oletetaan lisäksi, että Ho-Oh on samalla palannut raideihin. Rhyperior on kentällä ja ottelu alkaa. Vihdoin on tullut aika murskata! Sitten huomataan, että kyseessä onkin Solar Beam Ho-Oh ja Rhyperior tipahtaa heti ensimmäisestä iskusta, koska sillä on kaksinkertainen heikkous ruohotyypin liikkeisiin. Erilainen tyyppiyhdistelmä erottaa Rhyperiorin aina muun muassa Tyranitaresta. Tämä tarkoittaa, että ne ottavat iskuja vastaan eri tavalla, eivätkä siis täysin kilpaile samasta asemasta. Hyvälläkin kivityypin liikesarjalla Rhyperior saattaa osoittautua liian hauraaksi verrattuna Tyranitareen, jos vastassa on esimerkiksi Extrasensory + Solar Beam Ho-Oh. Vastaavasti Rhyperior pärjää taas paremmin kuin Tyranitar, jos vastassa on esimerkiksi Zapdos, jonka sähkötyypin liikkeisiin sillä on maatyyppinsä puolesta immuunitason vastustus toisin kuin Tyranitarella.
Rhyperior on tervetullut lisäys nykyisten kivi- ja maatyyppien joukkoon, mutta sen merkitys ei välttämättä ole hyvälläkään liikesarjalla niin suuri kuin voisi ensi silmäyksellä luulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti